Jouluihminen, se aito, oikea ja alkuperäinen Jouluenkelin ylläpitämä 15.06.2002 lähtien, MSN-yhteisöstä Vuodatukseen vuonna 2009 siirtynyt, kertaalleen jo lopetettu, mutta kopioinnin vuoksi uudelleen henkiin herätetty.
Koska joku katsoi oikeudekseen kopioida sivuni ja antaa ihmisten uskoa olevansa minä, päätin palauttaa osan sivuistani uudelleen näkyviin, jotta kaikki ne uskolliset joulusta jouluun kanssani kulkeneet jouluihmiset löytäisivät minut ja voisivat kertoa, mikäli samaa tapahtuu toistamiseen.
Kenties jopa innostun tästä uudelleen, joskaan en niin täysipäiväisesti kuin ennen.:)
Loppiainen on paha sana jouluihmisille. Joulun loppu. Vai onko sittenkään? Nuutti pelastaa kaiken! Sehän on vasta 13.01.!:)
Katsoin päivän radio-ohjelmia ja Loppiaiseen kuuluu ohjelma nimeltään Kauneimmat joululaulut vielä kerran klo 15:05. Miksi sekin on muuttunut oopperalaulajien kilpakiljunnaksi? Soittaisivat oikeita joululauluja. No, onneksi on omia levyjä ja kasetteja, jotka voi kuunnella läpi alusta loppuun. Siihen menee kyllä neljä päivää.:)
Tänään paketoin joulukuun kisan palkinnot. Lorainne ja Merja saavat ainakin omansa alkuviikosta, mutta Virpin lahjan kanssa vielä mietin oikeaa.;)
Pitemmittä puheitta siis joululevyt soimaan ja nautiskelemaan joulun rippeistä. Kaivan pakastimesta pussillisen torttuja, pari piparia, kenties palan hedelmäkakkuakin ja juon kuumaa teetä nimeltään Lämmin joulutee.
Sain naapuriltani joululahjaksi lehden, jossa oli koskettava kertomus. Koska se on niin kaunis tarina, päätin etsiä sitä netistä ja löytyihän se: täältä voit lukea joulukertomuksen. Toivon mukaan linkki toimii.
Eilinen lumipyry muuttui illalla vesisateeksi. Mutta yöllä pakastui ja on sen jälkeen satanut valkoista jään päälle.
Kävimme keskustassa ja siellä oli tosi liukasta.
Aurinko paistoi ja nyt se on laskemassa muuttaen maiseman oranssin hehkuiseksi. Taidanpa napata siitä kuvan.
Kultaista iltaa!
Auringonlaskusta itsestään ei hyvää kuvaa tullut, kun sen eteen ehti mennä iso pilvi. Myöhästyin.
Tuuli vinkuu nurkissa, parvekkeelta meinaa köynnösristikot viedä mukanaan. Sataa, lämpöasteita on +3,6ºC. Oikein raikas ilma, mutta kyllä tapaninajelut jäävät pois, sillä tuuli tarttuisi kovin helposti autoomme ja veisi sen, meidät mukanaan, pellolle tai metsään.:)
Ihan suosiolla oleilemme sisätiloissa syöden ja makoillen. Täytekakku on lopuillaan, kinkkua on vielä jäljellä.
Aamun pikkupakkanen muuttui iltapäivän vesisateeksi. Eivät ole autojen ikkunat enää jäässä, mittarissa on +2,9ºC. Vaihtelevaa säätä, sanoisin.:)
Onneksi viime yönä pakasti ja kuura sai maan ja nurmen kimaltamaan. Hautausmaalla oli lunta vain nurmikoilla ja suojaisissa paikoissa.
Huomasi, että nyt ei ollut kukkia paljonkaan haudoilla, mutta enemmän kynttilöitä, kun ei ollut lunta, jota vasten kukkia voisi ihailla. En siis saanut jäätyneistä punaisista tulppaaneista kuvia.:)
Harvemmin sitä aamupalalla syödään kinkkua, bataattisosetta, lanttuporkkanalaatikkoa ja rosollia. Tänään syötiin. Nyt on chop suey ja jasmiiniriisi kypsymässä.
Täytekakkua ei ole jaksanut ajatellakaan, marjamössöstä (rommiruukusta) ja jäätelöstä puhumattakaan! Jos illemmalla....
Maha on koko ajan niin täynnä, ettei jaksa kuin maata sängyllä ja torkkua. Katsotaan, josko iltayöstä taas lähdettäisiin lenkille kaloreita kuluttamaan.
Sytytin tuvan kattokruunuun pallokynttilät ja nyt lähden sinne tunnelmoimaan ja kuuntelemaan Joulutähtisumua.
Perinteinen jouluyön kävelyretki on tehty. Tällä kertaa ei varpaita palellut, eikä tarvinnut kahlata kinoksissa. Vesisade loppui ja illan mittaan alkoi pakastaa. Nyt on -2ºC.
Olimme liikkeellä aikaisemmin kuin ennen. Yleensä palaamme yökolmen maissa kotiin.:)
Vilkasta oli liikenne. Emme todellakaan kulkeneet yksin keskustassa tai hautausmaallakaan.
Aamulla en aio herätä ennen kuin uni loppuu. On päivä, jolloin vain olla möllötetään. Harmi, etten saanut yhtään kirjaa luettavaksi. Siksipä illallakin virkkasin Radio Suomen Ilmasiltaa kuunnellessamme.