Jouluihminen, se aito, oikea ja alkuperäinen Jouluenkelin ylläpitämä 15.06.2002 lähtien, MSN-yhteisöstä Vuodatukseen vuonna 2009 siirtynyt, kertaalleen jo lopetettu, mutta kopioinnin vuoksi uudelleen henkiin herätetty.
Koska joku katsoi oikeudekseen kopioida sivuni ja antaa ihmisten uskoa olevansa minä, päätin palauttaa osan sivuistani uudelleen näkyviin, jotta kaikki ne uskolliset joulusta jouluun kanssani kulkeneet jouluihmiset löytäisivät minut ja voisivat kertoa, mikäli samaa tapahtuu toistamiseen.
Kenties jopa innostun tästä uudelleen, joskaan en niin täysipäiväisesti kuin ennen.:)
Huomio! Jos kopioit, kerro mistä sen teit, äläkä poista runojen alta tekijätietoja!!! Varsinkin vauva- ja kaksplus-foorumit "varastavat" urakalla toisten töitä!
Midvinternattens köld är hård, stjärnorna gnistra och glimma. Alla sova i enslig gård djupt under midnattstimma. Månen vandrar sin tysta ban, snön lyser vit på fur och gran, snön lyser vit på taken. Endast tomten är vaken.
-Viktor Rydberg
Joulun edellä
Hiljaa illan hämärässä
joulu-ukko kulkee;
pimenevi metsän rinne,
yöhön seudun sulkee.
Ukko hiipii tupasien
pienoisien takaa;
kuuntelevi, katselevi,
muoto hällä vakaa.
Tähän aikaan ukolla
on yllin kyllin työtä,
täytyy olla liikkehellä
päivää sekä yötä.
Muistiin kaikki Matit, Maijat
ottaa tätyyy tarkoin.
Varat myöskin lueskella
yksin pennein, markoin.
Ettei kukaan ilman jäisi
- siinä ukon huoli.
Ettei lahjat väärin menis,
- siinä toinen puoli.
Hiljaa kulkee ukko kulta
illan hämärässä.
Lapset unta ihanata
uinuu lämpimässä.
- Aili Nissinen -
Joulu saapuu
kellojansa kilistellen,
tonttuinensa vilistellen,
iloisesti rallatellen,
jouluiloa toivotellen!
-tekijä tuntematon
Joulun sininen rauha,
tähtien helminauha.
Kuusi hangella hohtaa,
mielen jouluun johtaa!
-tekijä tuntematon
Tuhannen tuikkii kynttilää,
kun joulu tullut on.
Ja taivaan tähtilyhtyjen
on joukko loputon.
-tekijä tuntematon
Jultomten
Egentligen kan man ju inte tro att jultomten kommer på riktigt. Man är ju för gammal för allt så'nt där men det är i alla fall viktigt. När mor ropar: "Kom nu, kom hit och se! Nu lunkar han uppför vår backe." Då är det spännande, medge det, fast man vet det är morbror Acke.
- Brita af Geijerstam
Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valovyönä.
Ilmassa on ripaus taikaa.
Rauhallista joulunaikaa!
-tekijä tuntematon
Jo hiljenee vuoden askareet ja aherrus syksyn työn. Ota sydämees hetket talviset ja rauha jouluyön.
- Irma Koskinen
Joulun rauhaa, rakkautta sylin täyden saa, kun itse jakaa ystävyyttä, hyvin vaeltaa.
Arjen pikku tähtiä, jos antaa pitkin vuotta, ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta.
-Irma Koskinen
On siirapin, neilikan tuoksua, on piirakoita ja rusinoita, on kiireistä kaupassa juoksua.
On kellari herkkuja pullollaan, on pipareita ja manteleita, ja lahjoja piiloihin sullotaan.
On tonttujen tiukujen kilinää, on pähkinöitä ja kynttilöitä, on enkelikellojen helinää. -tekijä tuntematon-
Nallen joulu
Kellon soiton kuuli nalle yks kaks lumihuovan alle, pystyyn nosti pörröpäänsä kummasteli näkemäänsä.
Metsän halki piippalakit joulutontut, punalakit, sekä itse joulupukki, jonka parta kuuraa kukki, pulkissansa ajelivat, hymyilivät, huiskuttivat...
Jäseniään venytteli nalle, tuhmaa tuumiskeli, kunnes jonon loppupäästä kuului huuto: älä säästä vaan nyt juhlan kunniaksi popsi tämä!
Hunajaksi eteensä noin nakatun, hienoon tapaan lakatun käärön heti nalle haistoi avasi ja maistoi, maistoi... Nukkui sitten uudestaan hyvä hymy huulillaan.
-Timo Töyrylä
Lelujen jouluparaati
Yksi, kaksi, yksi, kaksi, joulujuhlan kunniaksi lelukaupan tavarat paraatissa astuvat, tähän onkin hyvä aihe: tää on myynnin ensi vaihe.
Yksi, kaksi, yksi, kaksi torvet tekee juhlavaksi marssin tämän soinnuillaan. Autot eteen ajetaan, nuket kulkee vaunuissansa, jalan liikkuu muu vain kansa.
Yksi, kaksi, yksi, kaksi rivin hiukan sekavaksi tekee possut, apinat, kukot, kanat, kalkkunat, hohtaa sotilaiden tina, marssivat he mahtavina.
Yksi, kaksi, yksi, kaksi paraatin jo loppuvaksi tonttu Tipi komentaa. Nyt saa lelut odottaa, koska Joulu-ukko joutaa, heidät lasten luokse noutaa.
-Verneri Liinamaa
Tuleeko
-Tuleeko Joulupukki? -Tulee, totta kai! -Saiko hän toivekirjeen? -Ihan varmasti sai! -Entä - jos lahjat loppuu? -Epäilet - vielä vai! -Mahtaako mulle riittää? -Sinulle - - - totta kai!
Kotitonttu joulun aikaan miten paljon tehdä saikaan! Pitkin päivää riitti työtä, tonttu hääri toistan myötä. Lumet loi se riihitieltä. Sitten jyvät nouti sieltä. Lehmäin eteen heinät kantoi. Kanoille myös vettä antoi. Hevosille kaurat heitti, loimin lämpimin ne peitti. Vilkkui soma piippalakki tonttuhousut - harmaa takki... Vasta ehtiessä illan palas loukkoon tallin sillan.
- Ester Ahokainen -
Kuuntelet lapsi
Tuikkivat tähdet jouluyön, ilmassa aavistusta. Mieltä niin kummasti avartaa, lapsen katse sen heijastaa tähtien kimallusta.
Helkkäävät kuorot jouluyön, kuuntelet, lapsi noita. Siintää silmähän ihmemaat, lapsen korvalla kuulla saat siipien suhinoita. - Immi Hellén -
Talvi-iltana
Huurre puita huokuilee talvitaivaan alla. Suksen latu suhisee hiljaa kuutamolla.
Ikkunasta katselee pieni piltti rukka. Ikkunahan ilmaantuu jäinen kultakukka.
Lapsi kauan kaihoten katsoo ikkunalla. Hiihtää jouluenkeli hiljaa kuutamolla.
-Einari Vuorela -
Kuules pikku Teppana, sä tonttupoika reppana. Löysit joulun salaisuuden, ymmärsit sen tarkoituksen, kauniin ajatuksen. Rakkaus tuo joulun.
Tähtinen taivas, talvinen tie, jouluun meidät jälleen vie.
On valkea lumi peittänyt maan. Jo käymme joulua juhlimaan.
Lumihiutaleet ovat talven kukkasia, tähdet joulun sädehtiviä silmiä.
Adventtina sytytän pienen kynttilän; ensin yhden, sitten toisen, kolmannen ja neljännen. Silloin on jo ovella juhla Jeesuksen.
Ensimmäinen vakuuttaa: "Jos maltatte vain odottaa vielä neljän viikon verran, toki joulu saapuu kerran. Ei pidä olla toivoton, kohta viikko mennyt on."
Toinen liekki supattaa: "Mielenne vain malttakaa. Nyt ei sovi nahistella, pipareita pihistellä. Pian toinen viikko hujahtaa, muut kaksi oottaa vuoroaan."
Kolmas liekki puhuu näin: "Jo joulu hiipii tänne päin. Kun valoani katselette, sen tulosta jo iloitsette. Pian viikko ohi vilistää, jäljelle vain yksi jää."
Neljäs liekki lausuu: "Nyt odotus on päättynyt. Siis kerallani riemuitkaa. Jo joulun juhla tulla saa."
Taakse mäkien, yli peltojen, läpi talven lumikinosten: alle tähtien, hetkeen jouluiseen toivon rauhaa sydämeen.
Pikku tontun joulu
Pikku tonttu hiippalakki metsän halki vaeltaa yllä upouusi takki, punaisempi porkkanaa.
Puut ja pensaat lumi peittää. Jäljet jäävät polulle. Kuuhut kultasillan heittää tieksi pikku tontulle.
Mihin matkaa yksinänsä tonttuveikko touhuissaan? Kelkkanen on perässänsä paketteja pullollaan.
Arvasithan, minne tässä hiippalakki kiiruhtaa. lasten luo on menemässä. Lahjojaan he odottaa. - Maijaliisa Dieckmann -
Tonttu Tilleri
Tonttu Tilleri pieni kuin pilleri savupiippuun kurkki uteli ja urkki.
Selville jo saikin puuhat Matin, Maikin, mutta liian syvään pyrki ylettymään.
Hupsis, polvet nousi, jalat ylös sousi, putos uunin loukkoon, joutui ihmisjoukkoon!
Pelästyi jo tuota, kiirein uunin luota oven suuhun ehti, ulos puikkelehti.
Noki pöllähteli, tassut tömähteli, metsään kun hän juoksi toisten tonttuin luokse.
-Jit-Mari Ropponen
Pieni salaisuus
Älä sulje oveasi joulutontulta! Tontulla on tuomisina paljon iloa.
Anna tontun sytyttää se pieni kynttilä! Silloin siitä joka soppeen hehkuu lämpöä.
Kuuntele, kun joulutonttu korvaan kuiskuttaa! Sitä pientä salaisuutta kertoa ei saa. - Ester Ahokainen
Voi jouluntulon tuntea kun paljon on salaamista ja aamun tullen odottaa mitä löytyy kalenterista.
Voi jouluntulon tuntea kun leipoo pipareita tai kun siivoaa, paketoi, piilottaa no jo on askareita!
Voi jouluntulon tuntea jo vaikka nenänpäässä kun tuoksut täyttävät keittiön ja ulkona posket ovat jäässä.
-tekijä tuntematon-
Ilta saapuu ylle maan
luoden sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen
rauha täyttää sydämen.
-tekijä tuntematon
~Tomten~ Av Viktor Rydberg
"Midvinternattens köld är hård, stjärnorna gnistra och glimma. Alla sova i enslig gård djupt under midnattstimma.
Månen vandrar sin tysta ban, snön lyser vit på fur och gran, snön lyser vit på taken. Endast tomten är vaken.
Står där så grå vid ladgårdsdörr, grå mot den vita driva, tittar, som många vintrar förr, upp emot månens skiva, tittar mot skogen, där gran och fur drar kring gården sin dunkla mur, grubblar, fast ej det lär båta, över en underlig gåta.
För sin hand genom skägg och hår, skakar huvud och hätta - »nej, den gåtan är alltför svår, nej, jag gissar ej detta» - slår, som han plägar, inom kort slika spörjande tankar bort, går att ordna och pyssla, går att sköta sin syssla.
Går till visthus och redskapshus, känner på alla låsen - korna drömma vid månens ljus sommardrömmar i båsen; glömsk av sele och pisk och töm Pålle i stallet har ock en dröm: krubban han lutar över fylls av doftande klöver -
Går till stängslet för lamm och får, ser, hur de sova där inne; går till hönsen, där tuppen står stolt på sin högsta pinne; Karo i hundbots halm mår gott, vaknar och viftar svansen smått, Karo sin tomte känner, de äro gode vänner.
Tomten smyger sig sist att se husbondfolket det kära, länge och väl han märkt, att de hålla hans flit i ära; barnens kammar han sen på tå nalkas att se de söta små, ingen må det förtycka: det är hans största lycka.
Så har han sett dem, far och son, ren genom många leder slumra som barn; men varifrån kommo de väl hit neder? Släkte följde på släkte snart, blomstrade, åldrades, gick, - men vart? Gåtan, som icke låter gissa sig, kom så åter!
Tomten vandrar till ladans loft: där har han bo och fäste högt på skullen i höets doft, nära vid svalans näste; nu är väl svalans boning tom, men till våren med blad och blom kommer hon nog tillbaka, följd av sin näpna maka.
Då har hon alltid att kvittra om månget ett färdeminne, intet likväl om gåtan, som rör sig i tomtens sinne. Genom en springa i ladans vägg lyser månen på gubbens skägg, strimman på skägget blänker, tomten grubblar och tänker.
Tyst är skogen och nejden all, livet där ute är fruset, blott från fjärran av forsens fall höres helt sakta bruset. Tomten lyssnar och, halvt i dröm, tycker sig höra tidens ström, undrar, varthän den skall fara, undrar, var källan må vara.
Midvinternattens köld är hård, stjärnorna gnistra och glimma. Alla sova i enslig gård gott intill morgontimma. Månen sänker sin tysta ban, snön lyser vit på fur och gran, snön lyser vit på taken.
Endast tomten är vaken."
Jesusbarnets födelsedag
Du lilla vackra Jesusbarn som ligger där på strå. du borde ha en bädd av dun med fina lakan på.
För att du föddes denna dag har hela världen fest, och därför borde väl just du bli firad allra mest!
men ingen julklapp alls du fått, jag kan det ej förstå. För din skull alla jordens barn ju full av klappar få!
Jag ville duka dig ett bord med små paketer på, och alldeles i bordets mitt en tårta skulle stå.
Och runt omkring en vacker krans av blommor och av blad. Du lilla vackra Jesusbarn, då bleve du väl glad?
Elsa Beskow
När det lider mot jul
Det strålar en stjärna förunderligt blid, i öster på himlen hon står. Hon lyst över världen, dess oro och strid i nära två tusende år. När dagen blir mörk och när snön faller vit, ja då skrider hon närmre, då kommer hon hit, och då vet man att snart är det jul.
Och julen är härlig för stora och små, är glädje och ljuvaste frid. är klappar och julgran och ringdans också, är lycka oändligen blid. Är ljus, allas ögon då stråla som bäst och stjärnorna tindra som mest; och där ljuset är, där är det jul!
Jeanna Oterdahl
God Jul En stjärna i vårt fönster, ett ljus på varje bord, en lingonkrans på dörren, en sång - och glada ord.
En lukt av lack i huset, av hyacint och gran, och hemligt pappersprassel och mycket marsipan.
Nu sitter vi och väntar, för allt är klart och gjort. Just nu går julen sakta - sen går den väldigt fort!
Britt G. Hallqvist
Luonto nukkuu jo talven unta, aukesi pilvet, uutta lunta maa nyt yllensä saa.
Lämpöä, rauhaa talven juhlaan, sydämen tunnetta paljon tuhlaan. Joulua rauhaisaa!
-Irma Koskinen
Joulutähden valoon
metsä nukahtaa.
Jokaiseen pieneen taloon
joulu tulla saa.
-tekijä tuntematon
Pieni joulun lapsi
Pieni joulun lapsi,
joulu meille tuo.
Saavu joka kotiin,
saavu lasten luo.
Saavu sinne, missä
epäsopu on,
anna koteihimme
henki sovinnon.
Saavu sinne, missä
joku yksin jää.
Anna jouluilon
hänet yllättää.
Pieni joulun lapsi,
valo maailman.
Sinä meille annat
juhlan oikean.
-Jukka Salminen
Olkoon joulun tunnelma lämmin, aito, juhlava! Uusi vuosi puolestaan tuokoon onnen tullessaan!
-tekijä tuntematon
Joulukirkossa
Taas on täällä talvi,
raikas valkoinen.
Peittää puhdas hanki
nurmet pihojen.
Joulunkellot jälleen
soivat kautta maan.
Arkitöiden jälkeen
juhlaan astutaan.
Voimme kirkkoteille
nyt jo kiiruhtaa.
Kirkonkello meille
yhä kumajaa.
Pimeää on vielä
varhain aamulla.
Valaisevat tietä
tähdet taivaalla.
Kirkkosalin suuren
valot välkkyvät.
Liekit kynttilöiden
sievään leikkivät.
Luovat juhlavuutta
äänet urkujen.
Suurta vakavuutta
tuntee jokainen.
Holvistossa suuren
templin virsi soi.
Kerrottavan kuulen
kuinka kerran toi
tiedon paimenille
jouluenkeli,
hymnin Jumalalle
kuoro lauleli.
Tornin malmi kaikuu,
holvi humajaa.
Laulu harras raikuu,
taivaan Jumalaa
kirkkokansa kiittää.
Sävel suloisin
ajatukset siirtää
taivaan riemuihin.
Vierähtävät vuodet
aika taakse jää.
Joskus työ ja huolet
mieltä synkistää.
Virkistävät meitä
silloin muistomme.
Jeesus yhä vielä
ohjaa purttamme.
Kaikki eivät tunne
seimen lapsosta.
Herra, suo myös heille
jouluvaloa,
johda harhateiltä
sinne eksyneet,
jalo siemen kylvä
kunkin sydämeen!
-Väinö Soveri
Olkoon joulun aika kuin jännittävä taika, täynnä yllätyksiä, hyvän mielen hymyjä.
-tekijä tuntematon
Joulu kuulostaa kulkuselta. Joulu tuntuu pumpulilta. Joulu maistuu piparilta tai namuselta tai mantelilta.
Joulu näyttää tähtöseltä. Joulu näyttää kynttilältä. Joulu tuoksuu vihreältä tai punaiselta tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä ja kuusen oksan kätkössä on piparipossun seurana kirkkaanpunainen omena.
(Kaarina Helakisa)
Joulukuu on täynnä kiirettä ja juoksua, paperin rapinaa, piparin tuoksua. Enkeli joulun viestiä kantaa, rauhaa ja iloa lahjaksi antaa.
-tekijä tuntematon
Taivahalta sataa lunta, kaunis on joulun valtakunta.
2.Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki, ja maa on valkean verhonsa vanki. Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo, Pyhä Lucia, Pyhä lucia.
3.Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun. Kätköstä talviyön luoksemme saapuu. Lucia seppelpää, juhlista hetki tää, saavuthan luoksemme, Pyhä lucia.
Taas kosketti ruutua ikkunan tutun jouluenkelin siipi. Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi. Se on vanha ihme - ja kuitenkin
se on uusi vuodesta vuoteen,
ja se tuo niin rakkaana mielihin
taas tallin ja seimivuoteen
ja ne köyhät lampaanpaimenet,
ne joille taivahasta
soi ilmojen täydeltä sävelet
kiittäen seimen lasta.
Mikä ihmeitten ihme - vieläkin soi
sama enkelvirsi pyhä,
ja paimenten lailla sen kuulla voi
sydän lapsellisen yhä.
Isä taivaallinen, hän armossaan
sen laulun viisailta salaa,
mutta meille pienille hohdettaan
se joulusta toiseen valaa.
Me melkein korvin kuulemme,
kun sielumme soi maja:
"On sinulle, juuri sinulle
syntynyt Vapahtaja!"
- Anna-Maija Raittila –
On kohta jouluaatto
ja juhla juhlien.
Tuo kuusen sisään taatto
ja koristamme sen.
Nyt latvassa on tähti,
tuo tähti itämaan.
Sen mukaan kerran lähti
nuo viisaat matkaamaan.
- Elsa Kojo
Hiljaa helkkyen kellot soivat,
yö on rauhaisa jouluyö.
Tuikkii, kimmeltää tähdet oivat,
päättyi arkinen touhu, työ.
-Lyyli Brantin
Uppo-Nallen jouluruno
Kuusen alla on kummaa puhinaa, karvaisen kuonon jouluista tuhinaa, heilahtaa kuusen katveessa tassu, kurahtaa vihreän varjossa massu, joulukarhu on asialla oksien peitossa kuusen alla.
Karhulla mielessään jouluiset ilot, purkki ja lahjat ja omenakilot. Siksipä heilahtaa karvainen tassu, siksipä kurisee massu, että on tarpeen hetkinen vartoa, odottaa, paastota, punoa vartoa. Jälkeen koulun on odotus joulun kaikkein kauneinta maailmassa.
Karhun mielessä joulu väikkyy kynttilän valo silmissä läikkyy mieli on auvoinen, mieli on avoin viettääkseen joulua jouluisin tavoin. -Elina Karjalainen
PIENI JOULUENKELI
Pienen pieni enkeli kerran maahan lenteli. Katseli hän suruissaan maata mustaa, pimeää, ihmisiä murheineen, huolineen ja kipuineen, kamaline kiireineen.
Pienen pieni enkeli itseksensä aatteli: "Mistä saisin pakkauksen, niin suuren, sievän, pehmoisen, josta riittäis kaikille, isoille ja pienille, joulumieltä oikeaa, lempeää ja rauhaisaa ?"
Pienen pieni enkeli Isän luokse palasi, kertoi Hälle huolensa. - Isä häntä halasi ja sitten sanoin lohdutti:
"Rakas pikku enkeli, kaunis on sun aikeesi,
vaan ihmisen on itsestään, löydettävä sisältään joulumieli oikea, aito joulun tunnelma. Sinä voit vain pikkuisen heitä siinä muistuttaa olemalla enkeli, ihan oma itsesi."
Pienen pieni enkeli alas maahan lenteli ja matkallansa hymyili. Hymy tarttui tähtösiin ja pienen pieniin lapsosiin, jotka vielä pystyivät enkeleitä näkemään, aidon joulun kokemaan.
Pienen pieni lapsonen äidillensä hymyili ja riemuissansa hihkaisi: "Äiti, katso, enkeli !" Äiti joulukiireissään kummastellen katseli, kesken kaiken istahti, ja hetkiseksi hiljeni. Hän kuuli vienon soitannan - enkelkellon helinän.
-Sisko Liukka
Hyvän tahdon sanomaa
joulun kellot kajahtaa.
Vaiti kuulee ihminen
ääntä joulun kellojen.
Hyvän tahdon sanomaa
joulun tähti tuikahtaa.
Vaiti katsoo ihminen
yössä kimmellystä sen.
Hyvän tahdon sanomaa
joulun ihme julistaa.
Herkistyypi ihminen
joulumieltä tuntien.
-Aune Castrén-Saarnio
Kun taivas on tumma
ja pohjoisesta tuulee,
silloin enkelin
laulavan kuulee.
Se rakkautta ja lämpöä
koteihin laulaa
ja kaikille toivottaa
joulurauhaa!
-tekijä tuntematon
Tonttuväen touhuja
Tonttulassa touhutaan,
on työssä joka ukko.
Tässä syntyy lennokki
ja tuolla savikukko.
Joulun alla tonttupojat
retkeilevät kyliin.
Ketterästi liukuvat
he hankienkin yli.
Kurkkivat he ikkunoista,
kuuntelevat hiljaa.
Missä lapset kiltit on,
sen merkitsevät kirjaan.
Tonttulaan taas tonttuparvi
halki kyläin kiertää.
Joulupukki tahtoo siellä
retken vaiheet tietää.
Työhön sitten tonttupojat
rientävät taas kilpaa.
Kaikki lahjat valmihiksi
saadaan ennen iltaa.
Vielä nimet piirretähän
paketteihin kaikkiin,
jotta omansa sais aina
Heikki sekä Maikki.
Ukki sitten aattona
näin kulkee kumarassa.
Lahjataakka harteita
on hällä painamassa.
-Irja Rekonen
Joulun maut ja tuoksut, viimein unohtuvat juoksut. Rauhassa joulua viettää saa myös eläimet ja äiti maa. Kaunis olkoon kaikkien joulu, unohtukoon melu ja touhu.
-tekijä tuntematon
Jouluaattona
On joulukuusi tuotu,
nyt koristamme sen:
oksille kynttilöitä
ja latvaan tähtönen.
Ja omenat ja tontut
ja lumihiutaleet!
Nyt kultalangat kauniit
kuin tähdet, loistelee.
Niin, nyt on jouluilta,
pian pukki tulla voi.
Sen kulkuset jo kuuluu,
ne kylätiellä soi.
-Milma Brantin
Joulupukki matkustaa, poronkello kilkattaa. Lasten luo, lasten luo pukki lahjat tuo. -Jorma Ollaranta-
Joulutonttu
Suippolakki, harmaa takki,
pitkä parta, naurusuu.
Punasukka, harmaa tukka,
kasvot pyöreät kuin kuu.
Kengän kokka, pystynokka.
piipunpätkä verraton.
Housut harmaat, silmät armaat,
kenpä arvaa ken tuo on?
Tekee työtä kaiken yötä,
joulukiire hällä on.
Ei oo ukko suuren suuri,
joko arvaat, ken tuo on?
-A. Hiilimies
Joulukynttilästä suli
ilon kyynel lämpöinen,
kun nyt meille joulu tuli,
joulu, juhla juhlien.
-Lena Hahn
Metsän joulu
Suuret hongat huminoi,
tuuli lunta haravoi
luoden puhtaaks´ aukion,
jossa metsän juhlat on.
Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy.
Joka kuusen latvahan
tarttuu tähti taivahan.
Hiljaisina seisoo maat.
Metsän vakaat asukkaat
saapuu illan juhlihin,
yksin, kaksin, kolmisin.
Oravat ja jänikset,
karhut, ketun poikaset,
punatulkut, linnut muut
laulaa, että kaikuu puut.
Sitten käy he piirihin,
metso, pyy ja teerikin.
Sekös kuuta naurattaa.
Ei lie nähty hassumpaa.
Laulun tahtiin joka puu
sinne tänne kallistuu.
Petojenkin leikki on
jouluyönä viaton.
-Oiva Paloheimo
Tip, tap, tontut hipsuttaa, ikkunan takaa katsastaa.
-tekijä tuntematon
Tonttujen leikki
Taakse jäi jo tonttupoikain
joulupukin retki.
Kohta alkaa tonttulassa
hauska, hauska hetki.
Terve sulle tonttuveikko,
kädet yhteen lyömme,
onnistuihan tehtävät
ja valmistuivat työmme.
Leikkikäämme rattoisasti,
nyt on leikin aika.
Suuri ompi sadun maa
ja suuri sadun taika.
Pikkutontut, ukkotontut
kaikki karkeloivat.
Sinikaaren kirkkaan alla
tähtitiu´ut soivat.
Kuurakuuset kunnahalla
tontun tupaan kurkkaa.
Jänöjussi jänkäsääri
kiertää tuvan nurkkaa.
Vielä tonttuin laulu soi
ja töppösensä tuiskaa,
hiljaa kuuhut taivahalta
"hyvää yötä" kuiskaa.
-tekijä tuntematon
Kuuntele! Tiukuja voi kuulla, joulu on jo porraspuulla. Kirkas tähti hohtaa, jouluun sinut johtaa. Sytytä kynttilä, hiljene tovi, avaa joululle ovi.
-tuntematon
Nyt mennään kuusta hakemaan kun siivottu on tupa. Huolella kuusi valitaan, on siihen meillä lupa.
Varjojen metsän lumisen katveessa joukko kulkee, latvoissa tuuli humisee, kinokset polun sulkee.
Taidolla kuusi kaadetaan, voi kotimatka alkaa, yhdessä kuusta raahataan, tahdissa yhtä jalkaa.
Näin kun kotiin taivaltaa, jää lumeen kuusen vana, ylhäältä iltataivaaltaan kuu katsoo kalpeana. -tekijä tuntematon-
Pikkuinen tonttu hyppeli näin jalassa tossut väärinpäin. Pikkuinen tonttu huuteli näin: Tästä se joulu alkaa! Tip tap, huuteli näin, tip tap, huuteli näin: Tästä se joulu alkaa! - Ritva Oksaranta ja Maija Simojoki
Annat ilon ikävään, rauhan eloon synkeään. Riemuin laulaa lasten suu, loistaa kaunis joulupuu.
Enkelitkin ihanat, lasten unta valvovat, kertoin heille hengessä ainaisesta keväästä.
Jeesuslapsi armias, luoksemme sa saavu taas, sydän meidän uudeks luo, meille jouluonni tuo! -tekijä tuntematon-
On joulussa tuoksua,
lämpöä, taikaa.
On joulussa hitunen
mennyttä aikaa.
-tekijä tuntematon
Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö -
pyhä nyt on jouluyö.
Katso: valo välkähtää,
hanget kaikki kimmeltää,
yli vuorten, metsien
käy kuin välke siipien.
Se on joulu-enkeli.
Herra hänet lähetti
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien.
Vakka häll´ on kädessään
niinkuin kulkis kylvämään
ja hän kyllä kylvääkin,
mutta ihmismielihin.
Ei hän anna makeita,
eikä leikkikaluja,
niitä isä, äiti suo.
Mitä joulu-enkel´ tuo?
Puhtahia aatteita,
kultaisia kuvia
Suomen lasten sydämiin,
mökkihin ja palatsiin.
Niitä hänen vakastaan
vapiseepi yli maan
niinkuin pikku tähtiä -
eikö se oo ihmettä?
Mutta yhä kummempaa
viel´ on mitä kerrotaan:
kulkiess´ sen enkelin
lapsiks muuttuu vanhatkin.
Sitä et kai ymmärrä.
Kysy sitä äidiltä!
Sitten siunaa itsesi,
nuku - saapuu enkeli.
-Eino Leino
Olepa kiltti ja odota,
sillä pukilla varmaan on lahjoja.
Ja me toivotamme teille
hyvää joulua jokaiselle!
- Taija Myöhänen
Ei lakata voi kuusta katsomasta: oksilla hohtaa seitti hopeinen, himmeät värit ikikukkien, kynttilät valoa luo häilyvää, latvassa joulun tähti kimmeltää. Se kerran valaissut on seimen lasta. -tekijä tuntematon-
Kuuset tuoksuvat
on kynttilöissä valot.
Joulurauha täyttää
sydämet ja talot.
-tekijä tuntematon
Jos kopioit runot omille sivuillesi suoraan sivuiltani fontteineen, kuvineen päivineen, laita edes linkki tänne, josta ne otit, kiitos! Minähän tämän keräys-, puhtaaksikirjoitus- ja muun työn olen tehnyt kahdeksan ja puolen vuoden aikana, eikä ole mukavaa nähdä omaa työtään toisten sivuilla suorana kopiona. Tekijä pitää mainita aina, kun se on tiedossa. Mikäli tiedät jonkun tuntemattoman tekijän olevan joku tietty henkilö, ilmoitatko minullekin, että tiedän laittaa hänen nimensä runon alle. Kiitos!