image

Reseptit joulukalenteriluukuistani vuodelta 2003
Kinuskinekut
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
4 rkl voita
vaniljatanko
Kiehauta kerma ja lisää se ruskistetun sokerin joukkoon paistinpannulle. Kun seos sakenee, lisätään voi ja annetaan kiehahtaa.Kaada seosta paperitötteröihin ja anna kovettua kylmässä.

Riisivanukas 8:lle
2 dl puuroriiisä, 4 dl vettä, 1 l maitoa, 3/4 dl sokeria, 1 rkl vanilliinisokeria, hiven suolaa, 8 liivatelehteä, 6 dl kuohukermaa
Keitä suurimot puolipehmeiksi vedessä. Lisää maitoa vähitellen keitokseen, kunnes saat löysän ja sileän puuron. Mausta se sokerilla, vanilliinisokerilla ja ripauksella suolaa. Sekoita puuroon myös liivatelehdet, jotka ovat saaneet liota kylmässä vedessä. Puserra niistä vesi pois ja sekoita, kunnes ne liukenevat kuumaan puuroon.
Jäähdytä puuro, vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää puuroon. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan (n. 2 l) ja pane hyytelö jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi. Kumoa se kauniille tarjoiluvadille ja tarjoa hienon hillon tai hedelmäsoseen kanssa.

Kahvikaramellit
250 gr jauhettua kahvia
5 dl vettä
650 gr sokeria
1,5 dl kermaa
Kiehauta kahvi vedessä, siivilöi vesi kulhoon. Lisää sokeri ja kerma ja keitä seosta, kunnes se sakenee.
Kaada voidellulle pellille ja leikkaa jäähtyneenä neliöiksi.

Mausteinen piimäkakku munaton ohje
2 dl fariinisokeria, 1,5 tl kanelia, 1 tl kardemummaa, 1 tl inkivääriä, 0,5 tl neilikkaa, 1 dl rusinoita, 1,5 tl soodaa, 1/4 tl suolaa, 3,5 dl vehnäjauhoja, 1 dl öljyä, 2 dl piimää
Sekoita kulhossa fariinisokeri, mausteet, rusinat, sooda, suola ja jauhot. Lisää öljy ja piimä. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ( n. 1,1 l). Paista kakkua 175 asteen lämmössä n. 45 minuuttia.

Murosuklaat
250 gr kookosrasvaa
250 gr tomusokeria
125 gr kaakaojauhetta
250 gr riisimuroja
Sulata kookosrasva. Sekoita keskenään tomusokeri, kaakaojauhe ja riisimurot. Sekoita kookosrasva kuiva-aineisiin.
Nostele seosta pieniin paperivuokiin. Anna kovettua kylmässä.

Päärynä-suklaatorttu mikrossa
1,5 dl sokeria, 2 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vanilliinisokeria, 1,5 rkl kaakaojauhetta, 100 gr margariinia, 1 muna, 0,5 dl maitoa, 0,75 dl kiehuvaa vettä, 1 tlk säilöttyjä päärynänpuolikkaita
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sulata rasva. Vatkaa muna ja maito sekaisin. Sekoita sula rasva ja munamaito kuivien aineiden kanssa. Lisää viimeiseksi kiehuva vesi taikinaan. Kaada taikina tasapohjaiseen, voideltuun, lasiseen piirakkavuokaan (26-27 cm). Valuta päärynät liemestä, leikkaa ne lohkoiksi ja pistele lohkot taikinaan. Kypsennä kakkua mikrossa täysteholla 8-10 minuuttia. (Käännä vuokaa 2-3 kertaa kypsennyksen aikana, jollei sinulla ole pyörivä alusta mikrossasi.) Anna kakun seistä peitettynä vielä 5 minuuttia. Tarjoa kakku jäähtyneenä. Siivilöi pinnalle pölysokeria ja tarjoa sellaisenaan kahvin kanssa tai jälkiruokana kermavaahdon kera.
Jos et halua tarjota torttua suoraan piirakkavuoasta, peitä vuoan pohja leivinpaperilla. Tortun voi nostaa helposti lastan avulla vuoasta.

Kaura-kookospallot
0,5 dl sul. voita, 3/4 dl sokeria, 2 dl kaurahiutaleita, 1,5 dl kookoshiutaleita, 0,5 dl kaakaojauhetta, 1 muna, 2 tl vanilliinisokeria, pinnalle kookoshiutaleita
Mittaa sulatetun ja jäähtyneen voin joukkoon kaikki muut ainekset. Sekoita tasaiseksi ja pyörittele massasta käsin palloja. Kierittele pallot kookoshiutaleissa ja pane kylmään kovettumaan.
Annoksesta saat noin 35 makeista.

Sahramikakku
3 munaa, 1,5 dl sokeria, 2 dl kermaviiliä, 50 gr voita, 3,5 dl vehnäjauhoja, 2 tl soodaa, 0,5 gr (1 pss) sahramia, 1 dl rusinoita tai korintteja
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kermaviili, voisula ja vehnäjauho-soodaseos. Lisää kuumaan maitotilkkaan liuotettu sahrami ja rusinat. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175ºC:ssa noin 50 min. Kakku maistuu erinomaisesti teen kanssa.

Hedelmätryffelit 25 kpl
50 gr kuivattuja omenaviipaleita, 100 gr siemenettömiä taateleita, 100 gr rusinoita, 1 tl sitruunamehua, 6 rkl mantelirouhetta, 150 gr sulatettua tummaa suklaata
Hienonna omenat, taatelit ja rusinat monitoimikoneessa. Lisää sitruunamehu. Pyörittele seoksesta palloja ja kääntele ne mantelirouheessa. Pistä hammastikku jokaiseen palloon ja kääntele sitä sen varassa sulatetussa suklaassa. Jätä pinta tikun ympäriltä ilman suklaata, että saat kurkistusreiän sisältöön. Pane pallot jähmettymään foliolle ja poista tikut.

Puolukkakeikaus
vuokaan: 50 gr sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
4-5 dl pakastepuolukoita
taikina: 100 gr voita tai marg.
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
0,5 dl maitoa
Leikkaa tasapohjaiseen vuokaan pohjan kokoinen leivinpaperi (noin 22 cm). Voitele vuoan reunat. Sekoita keskenään voisula, sokeri ja puolukat ja levitä seos vuokaan. Vaahdota voi tai margariini ja sokeri. Lisää kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma ja lisää taikinaan maidon kanssa. Levitä taikinaa marjojen päälle.
Paista 175-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla 40-45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja kumoa suoraan tarjoilulautaselle. Poista leivinpaperi varovasti. Kakun kanssa voit tarjota jäätelöä tai kermavaahtoa.
-Ohje Kaarina Roininen Vaasanmylly

Amerikan serkun joulukarkit
75 gr voita tai margariinia, 2 pussillista vaahtokarkkeja à 175 gr, 1 dl suolapähkinöitä, 3 dl kookoshiutaleita, 3 dl riisimuroja
Sulata rasva suuressa kattilassa. Lisää vaahtokarkit, sekoita koko ajan, kunnes ne liukenevat. Ota kattila liedeltä, sekoita joukkoon karkeaksi hakatut maapähkinät sekä kookoshiutaleet ja riisimurot. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun matalaan vuokaan, tasoita ja siirrä kylmään paikkaan. Leikkaa paloiksi, kun seos on kovettunut. Annoksesta tulee noin 70 palaa.

Luumupaistos mikrouunissa 4 hengelle
2 munaa, 250 gr raejuustoa, 10 kivetöntä luumua, 2 dl maitoa, 2 rkl sokeria, ripaus suolaa, 0,5 dl pähkinärouhetta
Voitele mikroon sopiva vuoka. Riko munat kulhoon ja vatkaa kevyesti. Lisää paloitellut luumut, maito ja loput aineet. Kaada seos vuokaan ja kypsennä 5-6 minuuttia täydellä teholla. Sekoita ruokaa varovasti reunoilta keskellepäin ja jatka kypsennystä puolella teholla 12 minuuttia. Anna lämmön tasaantua muutama minuutti ennen tarjoilua. Lisäkkeeksi sopii kevytkerma tai vaniljakastike. Tai seuraava:
Kevyt jälkiruokakastike
1,5 dl maitorahkaa, 1 dl kermaviiliä, 0,5 dl appelsiinimehutiivistettä, 2 rkl sokeria
Sekoita ainekset keskenään ja tarjoa.

Karlssonin kola
2 dl creme fraichea, 1 dl kuohukermaa, 3 dl sokeria, 1 dl vaaleaa siirappia, 1 tl etikkaa, 2 rkl kaakaojauhetta, 1 rkl voita, 0,5 dl maapähkinärouhetta
Keitä creme fraichea, kermaa, sokeria ja siirappia paksupohjaisessa kattilassa noin tunnin. Lisää etikka. Tee hyytymiskoe; tipauta seosta lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos pisara rullautuu sormilla pyöritettäessä kuulaksi, seos on valmista. Lisää kaakaojauhe, voi ja pähkinärouhe, sekoita hyvin. Kaada massa öljytylle leivinpaperille suorareunaiselle vadille. Leikkaa hieman kovettuneina paloiksi.
Älä säilytä kolapaloja viileässä, sillä silloin niistä tulee tahmeita.

Joulukakku 2 kpl
240 gr voita tai margariinia
240 gr fariinisokeria
1,5 rkl siirappia
1 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl maustesekoitusta (kanelia, neilikkaa, muskottia)
4 munaa
pussi (250 gr) sekahedelmiä
125 gr rusinoita
3 pientä ananaskiekkoa
n. 1 dl säilöttyjä kirsikoita
60 gr mantelia
Voitele vuoat ja jauhota ne. Leikkaa sekahedelmät, rusinat, kirsikat ja ananasrenkaat pieniksi paloiksi ja jauha mantelit hienoksi rouheeksi.
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää siirappi, samoin munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita mausteet ja leivinjauhe vehnäjauhojen kanssa.
Sekoita mantelirouhe ja hedelmäpalat jauhoihin ja lisää tämä seos taikinaan. Kaada vuokiin. Paista 150º:ssa n. 1,5 tuntia.

Kahvitryffelit
200 gr tummaa taloussuklaata, 50 gr voita, 0,5 dl kuohukermaa, 0,5 dl tomusokeria,, 1 keltuainen,0,5 dl tummaa kuumaa kahvia, 1 rkl konjakkia
Kuumenna vesihaudeastia ja paloittele siihen suklaa ja voi. Sekoita kerma kuuman kahvin joukkoon ja pidä lämpimänä. Ota astia hauteesta ja sekoita suklaan joukkoon vatkaten keltuainen, tomusokeri ja kuuma kermakahvi. Mausta konjakilla. Vatkaa seos kuohkeaksi.
Kun massa alkaa jäähtyä ja jähmettyä, pursota tai lusikoi se pieniin leivosmuotteihin. Pane jääkaappiin kovettumaan.

Lanttulaatikko mikroaaltouunissa
Kypsennä 500 gr lanttukuutioita täydellä teholla 13-15 minuuttia kannellisessa astiassa. Survo lantut samantien kypsennysastiassa ja lisää seokseen noin 3/4 dl kermaa, 1 tl suolaa, ½ tl valkopippuria, 1 rkl siirappia ja 1 muna. Tasoita survoksen pinta, ripota pinnalle korppujauhoja ja mikäli haluat muutama voinokare. Kypsennä täydellä teholla 5-7 minuuttia.

Kirjekuoripiirakka
Rahkavoitaikina: 250 gr voita tai margariinia, 1/4 tl suolaa, 3/4 tl leivinjauhetta, 4 dl vehnäjauhoja, 250 gr maitorahkaa
Sekoita suola, leivinjauhe ja jauhot ja nypi rasva joukkoon. Lisää rahka. Liika vaivaaminen sitkistää taikinaa. Kauli kylmä taikina jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja taita kolmeen osaan. Kauli uudelleen avoimia päitä kohden. Toista taittaminen ja kauliminen pariin kertaan. Kauli lopuksi noin 1/2 cm paksuksi levyksi. (Taikinasta voi valmistaa myös joulutorttuja.)
Täyte: Hauduta 100-150 gr savupekonisuikaleita tai kinkkukuutioita ja puolikas hienoksi leikattua kaalia pehmeäksi. Mausta suolalla, valkopippurilla ja meiramilla.
Levitä jäähtynyt täyte neliöksi kaulitulle taikinalevylle. Nosta täyte keskelle ja taita vastakkaiset sivut kolmioina päälle ja kiinnitä saumakohdat kylmällä vedellä tai kananmunalla. Voitele kirjekuorenmallinen piirakka kananmunalla, pistele ja paista 225 asteessa kauniin ruskeaksi.

Päärynämarmeladit
1 tlk säilykepäärynöitä liemineen, 2 dl vettä, 2 dl sokeria, ½ tl sitruunahappoa, ½ dl (25 gr) pektiinijauhetta, 1/6 tl vihreää karamelliväriä, pinnalle sokeria
Keitä päärynöitä liemessään hetken ajan. Soseuta päärynät. Lisää joukkoon vesi ja sokeri. Keitä lientä ja sokeria noin 10 minuuttia. Lisää kylmään veteen (1 dl) sekoitettu pektiinijauhe ja sitruunahappo sekä karamelliväri. Keitä marmeladia hiljalleen vielä 10 minuuttia.
Valitse matalareunaisia astioita marmeladin hyydyttämistä varten. Huuhdo astiat kylmällä vedellä. Kaada marmeladiseosta noin 1,5 cm:n paksuiseksi kerrokseksi astiaan. Peitä astiat ja pane jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi vuorokaudeksi.
Kun marmeladi on täysin hyytynyt, leikkaa levy haluamasi muotoisiksi palasiksi. Sokeroi palaset.

Rosollihyytelö
2 omenaa
½ sitruunan mehu
3-4 etikkapunajuurta
3-4 keitettyä porkkanaa
2 maustekurkkua
1 sipuli
suolaa
valkopippuria
Liemi: 4 dl kasvislientä
5 liivatelehteä
Kuutioi kuoritut omenat sitruunamehuun. Kuutioi punajuuret, porkkanat ja kurkut. Hienonna sipuli. Sekoita kasvikset keskenään ja mausta salaatti suolalla ja valkopippurilla.
Huuhtele vuoka kylmällä vedellä ja kaada rosolli siihen. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet ½ desiin kuumennettua kasvislientä. Sekoita liivateseos loppuun kasvisliemeen ja kaada rosollin päälle vuokaan. Liemen tulee peittää kasvikset. Anna rosollin hyytyä yön yli jääkaapissa.
Irrota hyytelöä veitsellä vuoan reunoilta ja kumoa se tarjoiluvadille. Koristele hyytelö persiljalla ja munanlohkoilla. Tarjoa rosollihyytelön kera kermakastiketta. Vatkaa 2 dl kermaa löysäksi vaahdoksi, mausta suolalla ja sokerilla ja värjää se punaiseksi punajuuren liemellä.

Minttusydämet 20 kpl
200 gr marsipaania, 3 dl pölysokeria, 2,5 tl vettä, 2 tippaa piparminttuöljyä, 150 gr tummaa suklaata, 1 rkl kookosrasvaa
Kauli marsipaanista kahden muovin välissä 3 mm paksu levy. Ota siitä muotilla pieniä sydämiä.
Sekoita pölysokerista ja vedestä sakea puuro ja mausta se piparminttuöljyllä. Puuro saa olla niin sakeaa, että voit kaulia siitä kahden muovin välissä 3 mm paksun levyn. Ripottele pölysokeria levyn molemmille puolille, ota siitä muotilla sokerisydämiä ja nosta marsipaanisydänten päälle. Sulata suklaa ja kookosrasva vesihauteessa tai mikrossa. Kasta sydänten alapinta yksitellen suuren haarukan päällä suklaaseen ja valuta suklaata myös päälle. Pane sydämet leivinpaperille kovettumaan. Suklaa suojaa marsipaania kuivumiselta.

Helppo perunalaatikko
4-6 annosta
1 pussi perunasoseaineksia, 6 dl maitoa, 40 gr voita, 1 tl suolaa, 2 rkl siirappia
Kuumenna maito, voi ja suola kiehumispisteeseen. Lisää perunasoseainekset sekoittaen ja kiehauta seos. Mausta siirapilla. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Puolukkamarmeladit
300 gr puolukoita,5 dl vettä, 3 dl sokeria, 0,5 tl sitruunahappoa, 0,5 dl (25 gr) pektiinijauhetta, pinnalle sokeria
Keitä puolukoita ja vettä hiljalleen 15 minuuttia. Siivilöi ja mittaa joukoon sokeri. Keitä lientä ja sokeria noin 10 minuttia. Lisää kylmään veteen (1 dl) sekoitettu pektiinijauhe ja sitruunahappo. Keitä marmeladia hiljalleen vielä 10 minuuttia.
Valitse matalareunaisia astioita marmeladin hyydyttämistä varten. Huuhdo astiat kylmällä vedellä. Kaada marmeladiseosta noin 1,5 cm:n paksuiseksi kerrokseksi astiaan. Peitä astiat ja pane jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi vuorokaudeksi.
Kun marmeladi on täysin hyytynyt, leikkaa levy haluamasi muotoisiksi palasiksi. Sokeroi palaset.
Voit valmistaa marmeladeja myös omenasta, aprikoosista, mustaherukoista, pihlajanmarjoista, hilloista (lakoista) ja karpaloista.
Jos haluat maustaa esansseilla, tee marmeladit omenasta ja lisää joukkoon muutama tippa esanssia. Makuina on esim. ananas, appelsiini, aprikoosi, mansikka, mesimarja, päärynä ja sitruuna.
Karamelliväreillä saat kaunistusta väreihin. Valittavina ovat ainakin punainen, keltainen ja vihreä.

Daim-piparit 50-70 kpl
200 gr voita
2 dl sokeria
1 muna
2 rkl siirappia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1-1,5 pussia Daim-rakeita
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja kananmuna edelleen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja Daim-rakeet kaskenään ja lisää seos taikinaan. Ota taikinasta pieniä tai isoja kokkareita ja pane ne pellille leivinpaperin päälle. Taputtele kokkareet jauhoisin sormin ohuiksi kakuiksi. Tai pyöräytä taikinasta paksu tanko ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
Paista piparit 180 asteessa 10-12 minuuttia. Jos paistat ne ruskeiksi, niistä tulee rapeita, vaaleista taas pehmeitä. Voit koristella piparit sulatetusta suklaasta tehdyllä raidoituksella.

Pähkinätryffelit noin 15 kpl
1 dl hasselpähkinöitä, 100gr talaoussuklaata, 1 dl tomusokeria, 50 gr vähäsuolaista voita, 2 rkl kaakaojauhetta
Jauha pähkinät ja taloussuklaa tai hienonna ne teholeikkurissa. Lisää sokeri, kaakaojauhe ja pehmeä voi. Sekoita. Pyöritä massasta käsin pallosia ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa. Kierittele kaakaojauheessa tai kuorruta vesihauteessa sulatetulla suklaalla.

Euran rinkelit
2 dl kuohukermaa, 1/4 tl hiivaa, 4 dl vehnäjauhoja, 150 gr voita
Pinnalle: hienoa sokeria
Sekoita hiiva kermaan. Lisää jauhot ja vaahdotettu voi. Anna taikinan olla kylmässä seuraavaan päivään. Leivo taikinasta ohuita n. 20 cm pitkiä tankoja, kieräytä ne sokerissa ja muotoile rinkilöiksi.
Paista 200º:ssa 8-10 min.

Tähtipullat (60 kpl)
1/2 l maitoa
2 munaa
3 dl sokeria
65 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1/2 - 1 g sahramia
300 g voita tai margariinia
noin 1 kg vehnäjauhoja
voiteluun:
1 muna
tähdet:
50 g sokeria
100 g voita
1 muna
150 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Vatkaa munat ja sokeri ja lisää maitoon. Lisää myös suola, kardemumma ja sahrami. Alusta pehmeä taikina. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppuvaiheessa. Peitä kulho liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Valmista tähtiä varten murotaikina: vaahdota voi ja sokeri ja lisää muna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita jauhot muiden aineiden kanssa taikinaksi. Pane murotaikina kylmään. Ota pullataikina pöydälle ja vaivaa hyvin. Jaa taikina kolmeen osaan, leivo ne tangoiksi ja paloittele kukin 20 osaan. Pyörittele pulliksi ja anna kohota leivinpaperin päällä. Kauli murotaikina pieninä erinä levyksi. Ota muotilla tähtiä. Voitele pehmeiksi kohonneet pullat munalla ja paina päälle tähti koristeeksi. Paista 225 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.

Joulupallot
Sekoita 250 gr marsipaania, 50 gr hienonnettua sukaattia ja 1-2 rkl appelsiinilikööriä tai konjakkia tasaiseksi massaksi. Muodosta seoksesta palloja, sivele ne kananmunanvalkuaisella ja pyörittele paahdetuissa mantelilastuissa.

Puolukkaunelma 16 palaa
4 munaa, 1,5 dl sokeria, 4 rkl vehnäjauhoja, 2 rkl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta
Täyte: 1 prk maitorahkaa, 1,5 dl sokeria, 2 tl vanilliinisokeria, 2 dl survottuja puolukoita, 6 liivatelehteä, 1/4 dl vettä tai puolukkamehua, 2 dl kuohukermaa
Koristeluun: 2 dl kuohukermaa, 1 rkl sokeria, n. 1 dl kokonaisia puolukoita
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet seoksena siivilän läpi. Sekoita varoen. Kaada taikina voidellulla leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 225 asteessa 5-7 min. Kumoa kypsä torttupohja sokerilla ripotetulle leivinpaperille.
Pehmitä liivatteita vähintään 10 min kylmässä vedessä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää maitorahkaan sokeri, vanilliinisokeri ja puolukkasurvos. Liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää rahkaseokseen. Yhdistä rahkaseos varoen kermavaahtoon. Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta levy esim. uunipellillä jääkaappiin puoleksi tunniksi. Kun täyte on hyytynyt, kääri torttu rullalle. Jätä saumakohta tortun alle. Anna tortun olla kylmässä muutama tunti leivinpaperiin käärittynä. Koristele kermavaahdolla ja puolukoilla.

Mokkatryffelit
Sekoita keskenään 250 gr siivilöityä kaakaojauhetta, 175 gr siivilöityä tomusokeria, 1 munankeltuainen, 2 tl pikakahvijauhetta, 1 rkl konjakkia tai rommia ja 3 dl kuohukermaa. Muodosta massasta pieniä palloja ja kieritä ne suklaaströsselissä. Säilytä viileässä.

Lämmin lantturaaste jouluruokalisukkeeksi
Raasta lanttu karkeaksi raasteeksi. Lisää siihen raastettua omenaa ja hauduta seos pannussa voinokareen kanssa. Ripota päälle yrttisuolaa ja lisää pannulle hetken kuluttua tilkka vettä. Pane kansi päälle ja anna kypsyä kymmenisen minuuttia.

Rusinasuklaapalat
100 gr taloussuklaata, 25 gr kookosrasvaa, 1 dl rusinoita, 1 dl hasselpähkinärouhetta
Pane taloussuklaapalat ja kookosrasva kuumuutta kestävään kulhoon. Pane kulho vesikattilaan ja kuumenna sitä niin kauan, että suklaa ja rasva sulavat. Ota kulho pois kattilasta ja lisää suklaan ja kookosrasvan joukkoon rusinat ja pähkinärouhe puuhaarukalla sekoittaen. Kaada suklaamassa voipaperille ja anna kohmettua kylmässä. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi.

Joulujuusto
1 l maitoa, 1 prk kermaviiliä, 2 dl kermaa, 4-5 munaa, 3 tl suolaa, 1 nippu ruohosipulia
Laita kerma ja maito 2 l:n kattilaan kuumenemaan. Sekoita keskenään munat, kermaviili ja suola. Kun kermamaito kiehahtaa, lisää munaseos kattilaan hyvin sekoittaen. Anna kattilan olla sammutetulla levyllä, kunnes hera erottuu (noin 20 minuuttia).
Sekoita juustomassaan silputtu ruohosipuli.
Kaada juustomassa siivilään tai juustomuottiin ja painele neste kevyesti pois.

Suklaakirsikat
säilykekirsikoita
taloussuklaata
Valuta kantoineen säilötyt kirsikat. Sulata suklaa. Kuivaa kirsikat talouspaperilla ennen sulaan suklaaseen kastamista. Kasta suklaaseen, nosta kirsikat talouspaperin päälle ja anna suklaan kovettua kylmässä. Säilytä kirsikat viileässä, mutta ota ne huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

Sisilialaiset sinappikyljykset 4 hengelle
4 porsaan tai lampaankyljystä
1/4 tl basilikaa
1/4 tl oreganoa
1/4 tl rosmariinia
1/4 tl rakuunaa
1/4 tl jauhettua mustapippuria
1 tl suolaa
1-2 rkl sinappia
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl Worcestershire-kastiketta
1 rkl voita
Voitele kyljykset ohuelti öljyllä. Sekoita basilika, oregano, rosmariini, rakuuna, suola ja mustapippuri. Jaa mausteseos kyljyksille. Sekoita kupissa sinappi, valkosipulijauhe ja Worcestershire-kastike. Paista kyljykset yhdeltä puolelta. Käännä ne ja sivele sinappisekoitus kyljysten paistetulle puolelle. Anna paistua vielä muutama minuutti.
Tarjoillaan keitettyjen perunoiden, gratinoitujen tomaattien ja kevyesti keitetyn purjon kanssa.

Helppo hedelmäsalaatti
pieni tölkki ananasta, 3-4 banaania, puutarha- tai metsämansikoita
Viipaloi banaanit salaattimaljaan. Paloittele ananasrenkaat ja kaada liemineen banaanien päälle. Pidä viileässä tarjoiluhetkeen saakka. Ripota pinnalle sulaneita puutarha- tai metsämansikoita.
Salaattiin sopivat erilaiset säilykehedelmät kuten päärynät, persikat tai aprikoosit tai tuoreet hedelmät viipaleina. Marjoiksi voit ripotella vadelmia, puolukoita, karpaloita tai viinimarjoja. Lisää marjat vasta vähän ennen tarjoilemista.

Kasvis-jauhelihapasteijat
2 dl perunahiutaleita
200 gr margariinia
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
2 dl vettä
Täyte: 200 gr jauhelihaa
100 gr kaalia
2 porkkanaa
pala purjoa
suolaa, valkopippuria
Nypi perunahiutaleet, margariini, jauhot ja leivinjauhe ryynimäiseksi.
Lisää vesi, sekoita taikinaksi ja anna taikinan kovettua puolisen tuntia jääkaapissa.
Ruskista täytettä varten padassa jauheliha. Lisää hienoksi suikaloitu kaali ja porkkanat sekä renkaiksi leikattu purjo. Mausta täyte suolalla ja valkopippurilla. Anna hautua hetki. Jäähdytä täyte.
Kaaviloi taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä ohut levy. Ota siitä pyöreällä muotilla kakkuja. Nosta täytettä kullekin kakulle ja sulje ne puolikuun muotoisiksi pasteijoiksi. Painele reunat kiinni haarukalla.
Voitele pasteijat munalla ja paista 225 asteen lämmössä noin 15 minuuttia. Taikinasta tulee 20-25 pasteijaa.

Joululiemi 6 annosta
0,5 l kinkun rasvatonta paistolientä
vettä
(1 vähäsuolainen lihaliemikuutio)
100-200 gr lehtikaalia tai muuta kaalia silputtuna
1 pss (200 gr) pakastemaissia
1 rkl maissitärkkelystä
Jäähdytä kinkun paistoliemi ja kuori päältä rasva tarkasti. Kuumenna liemi uudelleen ja siivilöi tarpeen mukaan. Jos liemi on hyvin suolaista, käytä sitä vähemmän ja lisää maun antajaksi lihalientä.
Huuhdo ja silppua kaalit ja keitä ne kypsiksi lihaliemessä. Lisää pakastemaissi. Suurusta liemi pieneen vesitilkkaan sekoitetuilla maissitärkkelysjauhoilla.
Tarjoa maukkaan liemen lisänä hapanleipää sitä haluaville.

Jouluinen riisisuklaa
125 gr kookosrasvaa, 2,5 dl tomusokeria, 1 dl kaakaojauhetta, 7 dl riisimuroja, 2 tl kanelia, 1 tl kardemummaa
Sulata kookosrasva. Sekoita hieman jäähtyneeseen rasvaan muut ainekset. Nostele seoksesta kahdella lusikalla nokareita leivinpaperin päälle ja anna kovettua kylmässä.

Tuulomaan torttu mikrossa
2 munaa, 1,5 dl sokeria, 1 dl sul. margariinia, 1 dl maitoa tai hedelmämehua, 2,5 dl vehnäjauhoja, 2 tl vanilliinisokeria, 1,5 tl leivinjauhetta
Kuorrutus: 25 gr margariinia, 1 dl tomusokeria, 0,5 rkl kaakaojauhetta, 1 rkl kylmää kahvia
Pinnalle: 0,5 dl kookoshiutaleita
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää margariini, neste ja vehnäjauho-leivinjauhe-vanilliinisokeriseos taikinaan vähitellen. Kaada taikina voideltuun, tasapohjaiseen vuokaan. Kypsennä täydellä teholla 6 minuuttia (käännä torttua kahdesti kypsentämisen aikana, ellei sinulla ole pyörivä alusta). Kuorrutusta varten sulata margariini ja sekoita siihen muut aineet. Levitä kuorrutetta jäähtyneelle tortulle ja ripottele kookoshiutaleita koristeeksi.

Mureat rommileivät n. 60 kpl
3 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl hirvensarvisuolaa, 100 gr voita, 1 dl sokeria, 2 rkl rommia, 0,5 tl sitruunamehua, 1 keltuainen
Pinnalle: rommia ja pölysokeria, mantelilastuja
Sekoita hirvensarvisuola jauhoihin ja murenna voi sormin sen joukkoon. Lisää sokeri, rommi ja sitruunamehu sekä viimeiseksi keltuainen. Sekoita sileäksi taikinaksi. Jos se tuntuu liian pehmeältä, lisää vähän jauhoja. Liian kovaa taikinaa voit notkistaa sitruunamehulla tai rommilla.
Pane taikina kylmään pariksi tunniksi ja kauli siitä ohut levy. Ota siitä pyöreitä kakkuja muotilla tai lasilla ja nosta pellille leivinpaperille. Paista 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.
Sekoita rommista ja pölysokerista kuorrutus ja levitä se kakuille. Koristele mantelilastuilla ja jätä kovettumaan ennen kuin pakkaat purnukoihin.

Sherrysilli
2 matjesillifileetä, 2-3 rkl makeaa sherryä, 1 punasipuli, 1 rkl viherpippureita
Laita sillifileet muovipussiin ja kaada sekaan makea sherry. Sulje pussi solmulla ja nosta maustumaan vuorokaudeksi jääkaappiin. Käännä tai puristele pussia välillä.
Leikkaa fileet viipaleiksi vadille, koristele silputulla punasipulilla ja rouhituilla viherpippureilla. Juomaksi raikasta vettä, kaljaa tai kuivaa valkoviiniä.

Hedelmäinen joulusuklaa n. 30 palaa
100 gr taloussuklaata, 25 gr kookosrasvaa, 3/4 dl kuivattuja aprikooseja, 3/4 dl rusinoita, 1/2 dl mantelirouhetta
Sulata suklaa ja kookosrasva vesihauteessa. Lisää seokseen rusinat, mantelirouhe ja pieniksi paloiksi leikatut aprikoosit. Vuoraa neliön muotoinen astia leivinpaperilla ja kaada suklaaseos astiaan. Anna jähmettyä kylmässä. Leikkaa neliöiksi. Asettele suklaat pieneen koriin, jossa on kakkupaperi. Anna lahjaksi ystävällesi tai tarjoa makeana palana kahvin/ teen kanssa.

Currypyörykät 55-60 kpl
500 gr jauhelihaa, 1 dl korppujauhoja, 2dl ruokakermaa, 1 muna, 1 dl sipulikuutioita, 50 gr suolapähkinöitä, 1 rkl tomaattipyrettä, 1,5 rkl tuoretta timjamia, 1,5 rkl oreganoa, 2 tl currya, 1 tl mustapippuria, 1 tl suolaa
Sekoita korppujauhot ruokakermaan ja anna niiden turvota 5 minuuttia. Rouhi suolapähkinät ja hienonna timjami. Lisää muna, kevyesti ruskistettu sipuli, suolapähkinät, tomaattipyre, mausteet ja jauheliha. Sekoita taikina tasaiseksi. Pyöritä taikinasta kostein käsin pyöryköitä leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista pyöryköitä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Jääkarpalot
1/2 l karpaloita, 1/2 dl tomusokeria
Kierittele jäiset marjat tomusokerissa. Nauti. :)

Pannurieskat 15 kpl
15 gr (1/3 pakettia) hiivaa, 5 dl haaleaa maitoa tai vettä, 1/2 tl hirvensarvisuolaa, hiven suolaa, 4 dl ohrajauhoja, n. 4 dl vehnäjauhoja, 3-4 dl vehnäjauhoja leipomiseen
Liuota hiiva maitoon tai veteen. Lisää suolat, seuraavaksi ohrajauhot ja viimeksi vähitellen vehnäjauhoja, kunnes saat sopivan kiinteän ja leipoutuvan taikinan.
Leivo taikinasta tanko, jaa se 15:een yhtä suureen osaan ja taputtele ne kakkaroiksi pinoon liinan alle, ettei taikina kuivu. Kauli kakkarat koristekaulimella ohuiksi rieskoiksi ja paista kuumassa kuivassa paistinpannussa 1-2 minuuttia molemmin puolin. Jäähdytä leivinliinojen välissä.

Joulukalenteristani vuodelta 2006
Meidän saframipullat (Lussekatter)
50 g hiivaa
1 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
2 dl öljyä tai maidotonta margariinia
5 dl Oatly kaurajuomaa (37 ºC)
800 g (n. 15 dl) vehnäjauhoja
1-2 pss (pss 0,5 g) sahramia (maun mukaan)
2 rusinaa / pulla
Murenna hiiva astiaan ja lisää sokeri. Sulata ne yhteen. Lisää suola, öljy ja kaurajuoma, sahrami ja lopuksi jauhot. Vaivaa taikina niin että se irtoaa astian reunoista. Kohota peitettynä n. 40 min.
Vaivaa taikina sileäksi, jaa kahteen osaan, pyöritä tangoiksi ja leikkaa kumpikin tanko 12 palaksi, pyöritä palat n. 20 cm:n tangoiksi ja muotoile kahdeksikon muotoon, paina rusinat lopuksi pyörylöiden keskelle.
Kohota vielä 30 min leivinliinalla peitettynä. Voitele pullat kahvilla ja paista n. 225 asteessa suunnilleen 10 min.

Jouluna 2011 Uusin kuivakakkusuosikkimme löytyy täältä.