Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Jouluenkeli

Jouluihminen, se aito, oikea ja alkuperäinen Jouluenkelin ylläpitämä 15.06.2002 lähtien, MSN-yhteisöstä Vuodatukseen vuonna 2009 siirtynyt, kertaalleen jo lopetettu, mutta kopioinnin vuoksi uudelleen henkiin herätetty.

Koska joku katsoi oikeudekseen kopioida sivuni ja antaa ihmisten uskoa olevansa minä, päätin palauttaa osan sivuistani uudelleen näkyviin, jotta kaikki ne uskolliset joulusta jouluun kanssani kulkeneet jouluihmiset löytäisivät minut ja voisivat kertoa, mikäli samaa tapahtuu toistamiseen.

Kenties jopa innostun tästä uudelleen, joskaan en niin täysipäiväisesti kuin ennen.:)

Kopioitu uudenvuodensivuiltani vuosilta 2005-2008

Huomio! Jos kopioit, kerro mistä sen teit, äläkä poista runojen alta tekijätietoja!!! Varsinkin vauva- ja kaksplus-foorumit "varastavat" urakalla toisten töitä!

Lue tämä ääneen, niin toteuvi:
"Toivon, et läskit ensi vuonna lähtevi.
Naapurin hoikkahan rouvahan siirtyvi.
Siihen, joka aina hyvältä näyttävi.
Rahaa sais olla vaik muille jakkaa,
velkojat pois oven takkaa.
Onnea mulle paljo suo,
samat lahjat ystävilleni myös tuo."

Olen tänään siirtänyt sinulle
365 päivää täynnä onnea ja iloa,
rakkautta ja terveyttä tilille
nro. 20--. Käytä ne hyvin.

Minä täällä juon tinaa ja valan samppanjaa, kuten kunnon vappuun kuuluu.

Olen ampunut paljon selvin päin ja aion olla raketti.

Rauhallista Uutta Vuotta!

Uudenvuoden yönä,

taivas tähtivyönä.

Menneitä muistelen,

ystäviä ajattelen.

Sinulle, ystäväin:

Onnen hetkiä,

unelmien retkiä

sekä ihanaa Uutta Vuotta!

Ulkona satoi lunta,

näinkö unta?

Pieni hiutale taivaalla lenteli,

selässään taikaenkeli.

Kädessään onnea kantoi,

uudeksi vuodeksi teille antoi.

Merellä tuulee, aallokko kuiskaa.

Vuosi vaihtuu, sua tahdon muistaa.

Tuttavat tulevat ja menevät,

ystävät ovat ja pysyvät!

Riemukasta Uutta Vuotta!

Säilyttäköön uusi vuosi sen

mitä rakastat 

 tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat 

vieköön mennessään sen
 mitä taakkana kannat.

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Sitä hyvää, jota olet aina toivonut,

sitä kaunista, jota olet aina halunnut,

sitä ihanaa, josta olet aina haaveillut,

toivon Sinulle tapahtuvan vuonna 20--.

Uuden vuoden taian tein,
sen sylissäni ulos vein.
Tuulen mukana sulle heitin,
pehmeillä toiveilla hellästi peitin.
Ettei särkyisi taika,
vaan tulisi onnen aika.

Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

-Heli Laaksonen


Vanhalle vuodelle hyvästi jätä,
ystävä rakas usko tätä;
helliä itseäs salli,
ota uusi elämän malli.
Äläkä aikaa tuhlaa,
vietä riemullista uudenvuoden juhlaa!

Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän,

jota on jäljellä enää ihan vähän.

Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje

ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeks sulje.

Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa

ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa.

Tästä vuodesta kiitän,
ystäväni siihen liitän.
Toivotan sinulle paljon hyvää,
vuodelle tulevalle hymyä syvää.

Lakialla tuuloo,

mettä kuiskaaloo.

Vuaret vaihteloo,

kai suakin joku pössöö muisteloo.

Tuttavat tuloo ja menöö,

komiat on ja pysyy.

Toivompahan notta säki oot palio saamas,

vuorelle tulevalle,

eres leviän virnehen naamahas!

Hyvää Uutta Vuotta!

Tähtisumua, juhlan humua.

Tinaa ja taikoja, parempia aikoja.

Poreita ja paukkuja,

uuden vuoden naukkuja.

Onnellista uutta vuotta!

 

Toivon sinulle ensi vuodeksi

12 kuukautta ILOA,

52 viikkoa RAKKAUTTA,

365 päivää TOTEUTUNEITA TOIVEITA,

8750 tuntia YSTÄVYYTTÄ,

525600 minuuttia AURINGONPAISTETTA

sekä 3153600 sekuntia ONNEA!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

 

e-kortteja  täällä

täällä

täällä

täällä

täälläkin

myös täällä

Jos kopioit runot omalle sivullesi jopa kuvineen, fontteineen päivineen, laita edes linkki tälle sivulle, kiitos! Minähän tämän kokoamis- ja puhtaaksikirjoitustyön olen aikoinaan tehnyt.:)

Nappi
Napintekijä

Sivupohjia ja muuta

Voit kuunnella vain, jos Adblock ei ole käytössä

Maat ja mannut
   
Tik-tak..

Joulumaa

Glooriaa

Kiitos!

 

Joulusoitin