Siis siihen, että kävin läpi joulukalenterit 2002-2004. Vielä puuttuu muutamista kohdin kuvia ja kenties muutakin on pielessä, mutta nyt silmissä vilkkuu sen verran lujaa, että jätän myöhemmäksi loput korjaukset.

Suurinpiirtein ovat alkuperäisen näköisiä, vaikka olivatkin ennen MSN-yhteisön sivuilla. Siksi sinne on kopioidessa jäänyt joitain ihmevirityksiä (taulukkomaisia ruutuja), joita onneksi ei näe kuin muokkaustilassa, mutta ne aiheuttavat ongelmia rivinvaihdoissa yms. Siksi joissain kohdin on pitkiä välejä, sillä niihin kohtiin en saa tehtyä mitään. Mutta olkoot.

Ovathan ne surkeita kalentereita, mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Eikä niitä ole pakko lukea ja katsella.;)

Vuoden 2008 kalenteri säilyi Vuodatuksen kuvakatastrofilta, joskin siinä on muutama puute siinäkin. Korjataan, kun ehditään.

Kalenterit 2005-2007 ja 2009 odottavat siis piilossa, mutta nekin tulevat jossain vaiheessa esiin, sillä minun on pakko nähdä ne puutteineenkin, että voin toisessa ikkunassa sitten korjata. Yritän tehdä sen öisin, ettei kukaan joudu kärsimään vajaasta sivusta.;)

Kuuta ulvoessa ja valvoessa voi hyvin korjailla. Tuumii

1347700811_img-e2245e9314026759ccc2c2d5d

61095