Joulutarinani erääseen joulukalenteriin vuodelta 2006

j%C3%A4%C3%A4tynyt%20ikkuna.jpg

Köyhän lapsen joulukuusi

Pikku-Maria katseli alakuloisena ulos pienen tuvan ikkunasta. Ulkona oli kauniin lumista ja olisi ollut niin hauskaa laskea mäkeä vesikelkalla. Mutta tänään ei ollut hänen vuoronsa saada kenkiä. Velipoika oli mennyt isän kanssa lähikartanoon puunhakkuuseen ja tarvitsi kengät. Veikka kantaisi sylittäin puita liiteriin, kun hänen isänsä ensin pilkkoisi ne terävällä kirveellään.

Joulu olisi huomenna ja samoin Marian syntymäpäivä. Hän täyttäisi 6 vuotta. Maria tiesi, ettei saisi lahjoja. Ja jos saisikin, ne olisivat vaatteita; rumanruskeat raappavälihousut ja harmaat pitkät villasukat, jotka pistelisivät jaloissa.

Ei hän toivoisi edes kenkiä joululahjaksi. Hän haluaisi joulukuusen. Ihan pienenkin, kunhan se olisi joulukuusi. Mutta heillä ei vietettäisi samanlaista joulua kuin muualla kylässä. Kartanon keittiöstä isä toisi heille jokaiselle punaisen omenan. Keittäjä antaisi ne herrasväeltä salaa isän taskuun, sillä hän tietää, että ilman niitä harmaan tuvan köyhällä perheellä ei olisi jouluateriallaan mitään muuta kuin laihaa perunapuuroa.

Maria lakaisee luudalla tuvan lattian ja kerää roskat ja pienimmätkin muruset käteensä. Hän menee ovelle, avaa sen ja astuu portaalle. Sitten hän heittää roskat ja murut hangelle ja toivoo, että joku lintu löytäisi siitä edes yhden murusen ruoakseen. Samalla hän kuiskaa ilmaan toiveensa: Lintuseni, tuokaa minulle pieni joulukuusi.

Aatto saapuu. Isä lukee jouluevankeliumin ulkomuistista ennen iltasta. Pikku-Maria menee sen jälkeen ikkunaan ja katselee kaihoten kylää kohti, jossa muu väki juhlii joulua. Hän hyräilee tuttua joululaulua ja puhaltaa reikiä ikkunan jääkukkiin. Sitten hän huomaa harakan ja variksen, jotka kantavat suussaan metsän pienintä ja tuuheinta kuusta. Linnut laskevat sen ikkunan alle. Pian paikalle pyrähtävät kaikki lähimetsän pikkulinnut. Ne tuovat nokassaan jäätyneitä pihlajanmarjoja ja sijoittavat ne nauhaksi kuuseen. Sitten ne istahtavat hetkeksi kuusen oksille ja se loistaa värejä. Sinistä, keltaista, punaista, vihreää... Taivaalta putoaa pikkuinen tähti latvaan ja se ravistaa kultapölyä oksille. Hangelta hypähtää lumikiteitä hopeiseksi koristeeksi ja kuu valaisee koko tienoon saaden pikkukuusen loistamaan. Ja niin loistavat Marian silmätkin. Hän hymyilee onnellisena. Hän sai toivomansa joulukuusen! Ja kuinka kauniin!

Pikku-Maria katselee kuusta ihaillen ja pää nuokahtaa. Havahduttuaan hän katsoo hämärästä tuvasta ulos ja miettii, näkikö hän unta vai oliko siellä pieni kuusi. Innokkaasti hän hankaa jäiseen ikkunaan aukkoa pikkukäsillään kurkistaakseen ulos. Siellä se on, pikkuinen kuusi ja siinä on erivärisiä höyheniä. Kyllä, kyllä sen täytyi olla totta. Linnut toivat sen kuusen kiitokseksi siitä, että hän antoi aina vähistä eväistään pienemmilleen.

Ja voitte olla varmoja, ettei kellään koko maailmassa ole koskaan ollut yhtä kaunista ja yhtä suurella rakkaudella koristeltua joulukuusta!
© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

joulun%20lintupuu.jpg