Tänään se on pakko oksia takkaan, osa oksista tosin pääsee kukkamaljakkoon tulppaanien seuraksi. Ehkä osan vien kukkalaatikoiden kaunistukseksi pihalle. Mutta ylimmät ja alimmat oksat saavat palaa takassa, samoin runko.

Ei se enää halua tuolla nurkassa juoda vettäkään vanhaan malliin ja siellä se on liian lähellä takkaa, joka on ollut joka ilta käytössä, kun pakkasia riittää. Tänä aamuna oli yli -21ºC. Nyt sataa lunta ja mittarissa on -16ºC.

Päivät ovat päivä päivältä valoisampia ja niinpä olenkin aloitellut pikku hiljaa kevätsiivousta. Koko huusholli käy läpi muodonmuutoksen lähiviikkojen aikana, kunhan pääsen vauhtiin.;) Valkoisesta makuuhuoneestani tulee vaalealiila, jollainen minulla oli jo nuorimmaisen kanssa asuessani. Tänne muuttaessani kaikki oli juuri maalattu valkoiseksi, joten en turhaan viitsinyt sitä värittää heti uudelleen. Nyt on kaksi vuotta kulunut ja kynttilöiden sekä puulämmityksen myötä seinät ovat kasvojenkohotuksen tarpeessa.

Eilen kävin läpi kukkatarhani, jota jo syksyllä karsin kovalla kädellä. Tulilatvat kukkivat kerrotuin vaaleanpunaisin kukin, muut ovat enemmän tai vähemmän nuutuneita valon puutteesta. Mutta pian se kevätaurinko ne herättää.

Niin luulee

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

88475