20.01.2014%20003.jpg

Missähän tämän sivun linkki on jaettu, kun kahtena viime päivänä on ollut niin paljon kävijöitä sivuillani, vaikkei enää ole edes joulu?;)

Kaikki on vinksinvonksin olkkarissa. Eivät ole laatikot kävelleet täytettäviksi. On jotenkin niiiiiiiiin surku piilottaa kaikki kauniit ja kimaltavat koristeet laatikoiden kätköihin. Pitäisikö alkaa entistä poikkeavammaksi ja alkaa viettää joulua ympäri vuoden, jottei niin tarvitsisi tehdä? :))))

Josta tulikin mieleeni, että pitää ruokkia kuusi ja viedä sille vettä...

No, mittarissa on nytkin -32,2ºC, joten eiköhän huominen päivä mene kiltisti kotona lämmittäen, joten aikaa on. Tänään kun tuli ajeltua lähikaupassa (50 km yhteen suuntaan) ja ihailtua pakkasmaisemaa. Pohjoisessa oli hentoa lilaa ja etelässä vaaleanpunaista taivasta, joten ilokseenhan sitä ajeli. Tykkylumiset puut kumartelivat ohikulkijoille, pakkanen piti porotkin poissa maantieltä ja takaisin ajaessa aurinko posotti matalalta silmiin peilien kautta, tehden samalla maisemastakin kullanpunervan.

Moneen kertaan tuli Tontun kanssa todettua, että kyllä on kaunista!♥ Ei mitään loskakelejä ja mustia teitä, vaan valkoista, lumista, talvista ja kaunista!

Talvea fiilistellen

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

88210