08.03.2015%20003.jpg

Kevään juhla, pääsiäinen, lähestyy, joten keittiö on saanut keltaista ja vihreää väreikseen. Seinillä on jo kaksi viikkoa olleet pääsiäistaulut. Noidat ja puput ovat vielä hukassa, mutta kaivan ne esiin....

Tuossa sivussa on jo pari päivää ollut linkki pääsiäiskalenteriin ja kävin myös pääsiäissivuni läpi. Muutama linkki piti poistaa, kun ne eivät enää toimineet.

Ulkona sataa taivaan täydeltä lunta. Sitä on luvassa iltakahdeksaan asti. Huomenna on tosi aurinkoinen ilma ennusteen mukaan. Joten ei ole kevät vielä. Ollapa sukset, pääsisi hiihtämään. Lumikenkäni hajosivat, joten pitää odottaa hankikelejä, että pääsee potkurilla kulkemaan pitkin maita ja mantuja.

Aurinko alkaa herätellä kukkasia. Ihan selvästi ne ovat heräämässä. Josta tulikin mieleeni, että pitää käydä kellarissa katsomassa ruusuja ja pelakuita samalla, kun tuo ylös hillokkeita ja mehuja.

Viikon päästä on virposunnuntai, joten pitääpä alkaa muistella loruja ja varata virpojille pikkupussukkaan hyvää.

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

88981