Joulukuun 14. päivä 2015

Kalenterissa katselee joku ihan outo pöllö. Taitaa olla satupöllö, sillä ei sellaista ruudullista ole oikeasti olemassakaan.

Eilen oli pakkasta niin, että nurkissa paukkui. Melkein -26ºC. Oli mukavaa köllötellä keittiössä puukorissa, kun tuli rätisi uunissa. Siinä oli lämmintä.

Nyt on kaamos, joten aurinkoa ei näy, mutta silti iltapäivällä oli kauniita värejä taivaalla, kun katselin ikkunasta.

PC130002.jpg

Jossain taivaanrannan takana aurinko on ja näyttää meille vain kajoaan.

Olin apuna paketoimassa joululähetyksiä ja voi sitä nauhojen sekamelskaa, teipin ritinää ja paperien rapinaa.

Illalla tontut juoksivat paikoilleen sinne tänne.  Pyry ja Pauliina menivät laulukirjoineen maustehyllyyn, Torsti Tosi Aito Tonttu sekä Tuure Erityisen Salaperäinen Tonttu seisovat silmät pyöreinä sivupöydällä ja katselevat palloa, joka pyörii veden päällä, kuuntelevat veden lorinaa ja ihailevat vaihtuvia värivaloja. Kotitonttu Hipsu kuuluu kuorsaavan uunin päällä lämpimässä, kun takka on vielä lämmin.

Pieni punamekkoinen enkeli lauloi kuoron kanssa kirjahyllyssä. Siellä niitä oli vaikka kuinka monta.

Joku aparaatti on soittanut joululauluja monta päivää. Se vaihtaa itsekseen levyjä ja niitä riittää ja riittää ja riittää. Vain yöksi se sulkee suunsa.

Nyt minun täytyy mennä keräämään vähän voimia, Hipsun viereen nukkumaan, sillä luvassa on vaikka mitä hommia ennen joulua.

Tonttutytt%C3%B6%20Ailakki.jpg

89806