valkoinen%20maa.jpg

Tänään on oikein jouluista, Tonttu paketoi ensimmäiset joululahjansa. Minähän olen sen homman aloittanut jo aikoja sitten. Lisäksi maanantainen valkoinen maa sai kaipaamaan joulua ja kynttilänvaloa.

Tänään on tehty eka piparitaikina tälle joulunalusajalle.;) Että nyt tuoksuukin joululta. Ehkä pitää lämmittää glögiä iltasella.

Kaupoissa on ollut jo pari viikkoa jouluisiakin tavaroita ja verkkokauppoihinkin joulu on ilmestynyt.

Tänään postin joukossa oli joku vihkonen, jossa oli joulukoristeluun ja -askarteluun liittyviä juttuja.

PA150016.jpg

Kuistilla kaksi kuusta ovat olleet iät ajat, havupallo on saanut uudet valot, joissa on 8 toimintoa ja väri vaihtuu lilasta vihreäksi. Olipahan aikamoisia migreeninaiheuttajavälkytyksiäkin joukossa. Oikeastaan vain kaksi on sellaisia, joita kestää katsella.

Värivaloketjupuu on saanut koristeikseen kaikki tähän mennessä nurkista löytyneet käyttämättömät heijastimet. Niitä vien sinne sitä mukaa kuin lisää löytyy. Pyörivät mukavasti tuulessa ja kimaltavat valojen osuessa niihin. Siinä meidän joulukuusemme tänä vuonna.

Minkälaisia joulujuttuja Teidän kodistanne jo löytyy? Mekö muka jouluhulluja..... ;)

Piparintuoksuista lokakuuta toivottaen

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

90411