Joulupukinmuori antoi minulle tänään mukaan etukäteisjoululahjan. Sain kaipaamani (viininpunaisen) aamutakin, pitkän ja pehmeän. Kiitos!♥

PB290003.jpg

Ulkona vaihdoin iltapäivällä, Joulutupaan lähtiessäni, uuden värin linnanraunioihin. Tai luulin laittaneeni. Kun tulimme kotiin myöhemmin illalla, siinä olikin se monivärivaihtoehto eli se vaihtoi liukuvasti väriä. No, kävin painamassa kerran namiskaa ja nyt meillä on joulunpunaista valoa takapihalla talon nurkalla.

Arviitikin näyttää viime yönä puuhailleen omiaan. Kertokoon kalenterissaan, mitä on yötunteina tehnyt. ;)

Huomenna on jännä päivä, kun menen silmänpohjakuvaukseen. Kolmeen tuntiin en voi ajaa autoa, joten on vietettävä kaksi tuntia operaation jälkeen kahvilassa. Onneksi siellä on yläkerrassa myös pimeä huone, jonne voin mennä, jos valot käyvät liikaa silmille. Auringonpaisteesta ei ainakaan ole haittaa, kun sitä ei ole lumisateessa. :)

Mutta nyt jatkan lämmittämistä, kutomista ja jouluradion kuuntelua.

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

91041