Edelliset luukut täällä yhdellä sivulla.

20. joulukuuta 2016

PA150017.jpg

Lokakuun puolivälissä ilmestyi lisää valoja nurkkiin, lahjoja paketoitiin jne.

PA150006.jpg

Mökki- ja kotatontun kanssa teimme pikkuruisia satseja puolukkasurvosta ja söimme sitä pikkulusikoillamme. Siellä kun on punainen astiasto, joka on ihan vain meidän käytössämme.

vko%2042-2016%20kettu.jpg

Emäntä-Tonttu vei ketuille ruokaa yhden kuusen alle, mutta kun sinne yhtenä yönä

vko%2042-2016%20bambi.jpg

tuli bambikin kertomaan, että tarttis saada jo ruokintakaukalo, niin Joulupukki alkoi rakentaa sitä. Vanha kun lahosi paikoilleen.

PA310058.jpg

Lumi tuli ja maailma valkeni.

Eilen isäntäväki ei voinut mennä mihinkään lumikenkäilemään, kun Emäntä-Tonttukin heräsi yön puuhailujen jälkeen vasta viisi vaille puolenpäivän. Oli mennyt nukkumaan vasta aamuneljältä, kun sai viimeisen paketin valmiiksi.

Sitten päivä kuluikin Joulutuvan pihalla ja rannoilla, kun vieras poro tuli sinne loikoilemaan ja yritti koko ajan päästä syömään bambien syöttökaukalolle. Joulupukki ruokkii omat lemmikkinsä, toiset saavat ruokkia omansa. :)

Eilen kuulin, että tänne tulee taas uusia tonttuja. Meillekin varmaan joudutaan pian rakentamaan ihan oma Tonttula. Millainen se mahtaisi ollakaan? Olisiko siellä meille omat sängyt ja astiat, matot ja muut? No, kyllä minulle kelpaa tuo köökin hylly ja tirsatkin voi siinä vedellä, jollei viitsi mennä toiseen huoneeseen kehtoon nukkumaan. Sen Emäntä-Tonttu sai viisivuotiaana enoltaan.

Joulukorttioveen on tullut jo 22 joulukorttia ja niistä kolme on itse tehtyjä. Emäntä-Tonttu näytti äsken raapustavan jotain paperinpalan taakse. Luulen, että se oli se pikkuruno, joka tulee tännekin jouluaattona.

Tämä päivä näyttää surullisen harmaalta ja vetiseltä. Emäntä-Tonttu sammutti jäälinnan valot jo illalla, ettei hän näe, kun sen seinät romahtavat alas......sniff.... Tai ehkä lumienkelit pitävät linnaa pystyssä siihen asti, että tulee pakkasta. (Ei hän ole uskaltanut vielä katsoa ulos ikkunastakaan, että onko se vielä pystyssä!) Mutta ei jouluviikon kuulu olla märkä ja vetinen, vaan luminen ja pakkasen pitäisi paukkua!

Jäämme siis odottelemaan kylmän tuulen tuiverrusta ja pakkasen kiristymistä!

Toivossa eläen

arviiti2.jpg