En ole jaksanut seurata Gävlen olkipukkia pariin vuoteen, kun aina se poltetaan. Nytkin siellä näkyy olevan vahdit paikalla, mutta äkkiäkös joku sen dronella sytyttää tai polttopullon heittää. ;(

PB300001.jpg

Viikolla sain pari tilaamaani pakettia ja kyllä oli mukavaa avata ne. Toisessa oli mukana pari Marianne-karkkia ja suloinen joulukortti kiitoksineen. Toisessakin oli kortti, jossa kiitettiin siitä, että tilasin suomalaisesta perheyrityksestä ja tuin samalla kotimaista työtä. Oli mukavaa lukea niitä ja ne toivat hymyn huulille. Tuo on sitä asiakaspalvelua, jota ei Kiinan rihkamakaupoista saa.♥ Kotimainen on aina kotimaista ja niitä tuotteita hankkimalla turvaa suomalaisten työpaikkoja.

Minulla on turvalliset led-adventtikynttilät. Ensimmäinen niistä palaa ikkunallani. Se on eläväliekkinen ja näyttää aidolta. Eikä tarvitse vahtia vieressä tulta.

Hoosiannaa en kuullut kuin sen kamalan uuden sovituksen Toivontuottajien Jouluradiosta. Oli pakko kuunnella puoliltaöin, että mitä kauheaa siellä nyt on keksitty. Ja jotkut vielä kilvan kehuvat sen hyvyyttä ja upeutta. Huh! Eikö laulujen voisi antaa olla sellaisia kuin ne ovat, eikä vääntää uusiksi? Sama ilmiö kuin tangomarkkinoilla kesäisin, että sovitukset pilaavat alkuperäiset laulut tuntemattomiksi ja pop-kipaleista väännetään väkisin vaikeastilaulettavia tangoja.

jouluCDt.jpg

Olen monta kertaa ollut onnellinen siitä, että on olemassa Youtube ja omat levyt jukeboxissa. Viimeinen ostokseni oli Rakkaimmat Wanhanajan joululaulut 2 cd:tä. Tähän sarjaan kuuluu kait kolme erilaista levyä.

Että kuunnellaan sitä musiikkia, josta itse tykätään. :)

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

95088