P3020005.jpg

Viikko sitten tämä amaryllis alkoi lykätä nuppujaan ulos piilostaan. Se kun oli päättänyt, ettei mene levolle, vaan lykkäsi sen neljännen kukkavanansa ulos. Toinen yritti samaa, mutta se kuivui pois.

P3050004.jpg

Nyt tämä on sitten kukkinut keittiön ikkunalla lautasen kokoisin kukin, vaikka vartta on alle 10 senttiä. :)  Kävin mittaamassa; varren mitta on viisi senttiä ja kukkien halkaisija vähän yli 20 senttiä. Siinä on kaksi kukkaa.

P3050001.jpg

Viime sunnuntai-iltana, hiukan ennen puoltayötä, Jouluradion soitin sammui, eikä kukaan ole sitä korjannut. Kyllä on oudon hiljaista, kun olen tottunut siihen, että joululaulut soivat taustalla, kun tietokoneeni on auki. Ja sinnehän piti tulla talvilaulujakin joukkoon ja pääsiäisenä pääsiäislauluja. Mutta taisi olla vain "äänten kalastelua".

Meillä pyrytti yli vuorokauden, joten lunta on. Tänään paistaa aurinko ja on mitä kaunein kevättalven päivä. Kaikki naapuritkin ovat lumitöissä, aura-autot ja linkoavat traktorit jyristelevät tämän tästä jonnekin päin. Ja ensi viikonloppuna pitäisi tulla taas kunnolla lisää lunta. Pelkäsinkin jo, että tämä talvi jää muistoihin vähälumisimpana koskaan.

Nautitaan siis talvesta!

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

95938