Jäi kait tuo askartelumoodi päälle, kun taas piti alkaa leikkiä saksien kanssa.

Yhteishyvästä leikkasin vihreitä sivuja talteen ja nyt päätin tehdä niistä kuusikortteja.

DSC00002.jpg

Helppoa kuin heinänteko! No, ei vaineskaan. Vasen kortti on tehty neljästä eripituisesta ja -levyisestä haitarista. 2, 3, 4 ja 5 senttiä oli liuskojen korkeus. Ne sommittelin sopiviksi ihan siinä tehdessäni ja katkaisin sopivasta kohdasta ihan ilman mittoja. Mutu-tuntumalla vain. Aloitin ylhäältä ja laitoin alemmat aina edellisen alle. Kultaliimaa pursotin nauhaksi ja hopeasta tein palloja oksien väliin. Päälle sitten ripottelin sinisiä tähtiä ennen kuin liima kuivui. Alunperin oli tarkoitus tehdä kuusi näyttämään siltä, että sillä on lunta oksillaan, mutta luovuin siitä, sillä en löytänyt tarvittavaa purtiloa tähän hätään varastoistani.

Oikeanpuoleinen on tehty kolmesta "hienommasta" haitarista sovittelemalla tietysti taas tekovaiheessa. En minä osaa noudattaa mitään ohjeita, teen siten kuin oikealta tuntuu. :) Latvaan leikkasin tähden keltaisesta paperista ja painoin yläosan rypistetyn kuusenlatvan piiloon sen alle. Kähersin kullanväristä lahjanauhaa kiharaiseksi ja tein siitä kuusenpunoksen, liimasin sen paikoilleen. Kultaliimalla reunustin latvatähden ja tein kultapalloja oksille. Yksinkertaista.

DSC00003.jpg

Ja kun oikein innostuu, voi tehdä vanhasta muistista näitä kuusenpallokorttejakin, joita joskus vuosikymmeniä sitten tein koko suvulle ja tuttavapiirille. Koska ei ole tullut mitään joulumainoksia, leikkasin pallot tuikkukynttilä mallinani siitä samaisesta lehdestä. Sommittelin pallot korttiaihioille ja yritin tehdä langat hopealiimalla. Valitettavasti kaikki ovat joko loppuneet tai kuivuneet, joten en saanut niitä ihan valmiiksi asti tehtyä. Onneksi menen huomenna maalikylille ja pääsen ostamaan edes yhden uuden, toimivan hopealiimakynän. Sitten voin piirtää nauhat ja niihin rusetit.

Enkä tietystikään löytänyt kulta- tai hopeakynääni. Tuli vastaan vain joku tekstauskynä, joka sekin oli käytöstä loppuunkulunut. Joten joulutoivotuksetkin jäävät huomiseen. Mutta ovathan nuo melkein valmiita.

Palloista tulisi parempia, jos leikkaa ne jouluisista mainoksista siten, että jokaiseen tulee joku jouluaihe tai talvimaisema. Nauhat voi myös liimata langasta tai ohuesta satiininauhasta, eikä piirtää.

Tässäpä oli tämäniltainen askarteluni joulua varten.

Tänään ajelin naapurimaan puolella ja huomenna mennään eteläänpäin ostoksille. Loppuviikon ehdin sitten tekemään enemmän jouluhommia.

© 1347700811_img-641e5e7c0c093664f677b1976

96944